Vastuunjakotaulukko

  Vastuunjako

3. Poikkeukset korjausvastuusta

Yhtiökokouksessa voidaan enemmistöpäätöksellä siirtää osakkaalle kuuluva korjausvelvoite yhtiön vastattavaksi. Tällöin on osakkeenomistajia kohdeltava yhdenvertaisesti eli sama korjaus on tehtävä tarvittaessa kaikille. Yhtiöjärjestyksessä voidaan korjausvastuusta poiketa suuntaan tai toiseen. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen vaatii 2/3 tai yhtiöjärjestyksen mukaisen suuremman määräenemmistön annetuista äänistä ja kokouksessa edustettuina olevista osakkeista.

Huoneistossa olevat kalusteet ja laitteet kuuluvat osakkeenomistajan korjattaviksi. Yhtiön suorittaessa oman korjausvastuunsa piiriin kuuluvia töitä (esim. WC:n huuhtelulaitteet) se voi joutua samalla uusimaan myös osakkaalle kuuluvia osia, jos korjaamista ei voida suorittaa muuten kuin koko laite vaihtamalla. Sama tilanne voi syntyä myös osakkeenomistajan kohdalla.

Asunto-osakeyhtiölaissa ei ole säädetty taloyhtiön tekemien korjaustöiden yhteydessä osakkaalle mahdollisesti maksettavista hyvityksistä. Jos osakas on itse vastikään tehnyt vastaavia korjauksia tai uudistuksia huoneistossaan, voidaan osakasta joissakin tilanteissa hyvittää yhtiölle syntyvän säästön määrällä.

 

 

 
Vastuunjakotaulukko
Pääsääntö
Samantasoisuusvaatimus
Poikkeukset korjausvastuusta
Aiheuttamisperiaate
Vuokrattu huoneisto
Yhtiön vastuulla olevat korjaukset
Muutostyöt huoneistoissa
Vakuutukset
Yhtiöjärjestyksen määräykset
 

 

Päivitetty 01.01.1970